LAUSUNTO OSAKEYHTIÖLAKITYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ

26.9.2003

OSAKESÄÄSTÄJIEN KESKUSLIITTO RY

Oikeusministeriölle 26.9.2003

Osakesäästäjien Keskusliitto kiittää mahdollisuudestaan saada lausua otsikossa mainitusta työryhmän mietinnöstä. Keskusliitto antaa lausuntonsa mietinnön niistä osista, jotka välittömimmin vaikuttavat osakesäästäjän asemaan ja oikeusturvaan. Niissä on kysymys yleensä vähemmistöosakkaan asemasta osakeyhtiössä ehdotusten valossa.

Osakesäästäjien näkökulmasta merkittävä asia on yksittäisen osakkeenomistajan oikeusturva. Tässä kohden osakeyhtiölain pitäisi olla mahdollisimman kilpailukykyinen ulkomaisiin lainsäädäntöihin nähden. Erityisen tärkeitä ovat sellaiset maat, joiden osakkeita suomalaiset tavanomaisesti hankkivat. Lainsäädännöllä ei ole syytä toisaalta vaikeuttaa yksityishenkilöiden ja yhteisöjen sijoitustoimintaa eikä toisaalta haitata yritysten mahdollisuutta oman pääoman saamiseen suurelta yleisöltä. Kotimaisella omistuksella on merkittävä vaikutus yritysten uskottavuuteen sekä sitä kautta pääoman huoltoon ja mahdollisuuteen kantaa riskejä. Riskinkantokykyä tarvitaan kilpailukykyisyyden, työllistämismahdollisuuden sekä ylipäänsä jatkuvuuden turvaamiseksi.

Ehdotetussa uudessa osakeyhtiölaissa on monia sellaisia tekijöitä, jotka tosiasiassa toimivat yritysten kilpailukykyisyyttä sekä yksittäisten osakkeenomistajien oikeusturvaa vastaan. Yleisenä piirteenä on se, että oikeusturvan säilymisen kannalta nykyinen osakeyhtiölaki tulisi säilyttää ja siihen tulisi tehdä vain välttämättömät muutokset. Kokonaan uuden osakeyhtiölain säätämiselle ei ole tarvetta. Ehdotus monilla tavoin lisäisi oikeusturvattomuutta, synnyttäisi sääntelemättömiä tilanteita ja aiheuttaisi reaktioita ”kaiken varalta”. Ehdotuksessa ei ole esitetty riittäviä perusteita kokonaisuudistuksen tekemiselle.

Lakia valmistelleessa toimikunnassa ovat olleet edustettuina monet tärkeät osakeyhtiölain kanssa tekemisiin joutuvat osapuolet. Yksi tärkeä sidosryhmä on kuitenkin ollut kokonaan edustusta vailla. Sijoittajaintressi ei ole ollut toimikunnassa lainkaan edustettuna. Ilman oman pääoman ehtoiset sijoitukset ovat edellä sanotulla tavalla keskeisiä koko Suomen kansantalouden kannalta. Kuitenkin toimikunnassa osakesäästämis- ja sijoitusintressi oli kokonaan ilman edustusta. Tämä on varmaan vaikuttanut siihen, ettei lakiehdotuksessa ole toimivaa oikeussuojajärjestelmää osakkeenomistajan näkökulmasta. Sen sijaan lakiehdotus antaa yhtiökokouksen äänienemmistön omistavalle osakkeenomistajalle erinomaiset keinot pitää muut osakkeenomistajat hiljaisina. Lakiehdotus muun muassa antaa mahdollisuuden sellaiseen yhtiöjärjestykseen, joka estää ns. vähimmäisosingon jaon. Vähimmäisosingonjako on ollut tehokas oikeussuojakeino muun muassa sitä vastaan, ettei vähemmistöomistajia ole voitu pyrkiä saattamaan yhtiön ulkopuolelle ns. ”näivettämällä” sinänsä menestyvää yhtiötä.

Uskottu mies (OYL 18:4 §)

Nykyisen osakeyhtiölain mukaan lunastettava yhtiö hakee uskotun miehen määräämistä käräjäoikeudelta valvomaan poissaolevien osakkeenomistajien etua lunastusmenettelyssä. Ongelmana tässä on ollut, että yleensä lunastettavalla yhtiöllä on ollut määräysvalta lunastettavassa yhtiössä ennen lunastusvaatimuksen esittämistä. Kun käräjäoikeus määrää uskotuksi mieheksi hakijan esittämän henkilön, on lunastaja tosiasiallisesti valinnut edunvalvojan eli poissaolevien osakkeenomistajien asiamiehen.

Yleensä uskottu mies on ollut KHT-tilintarkastaja. KHT-tilintarkastajan kompetenssi ei aina riitä tähän tehtävään. Monissa tapauksissa edunvalvojan toiminta on jättänyt arvostelun varaa. Yleensä edunvalvoja on myötäillyt lunastajan esittämiä vaatimuksia ja perusteluja. Usein on käynyt niinkin, ettei uskottu mies ole edes osallistunut asian suulliseen käsittelyyn. Joissakin melko harvinaisissa tapauksissa on esiintynyt myös aitoa edunvalvontaa. Tällöin uskottuna miehenä tai hänen avustajanaan on ollut asianajaja tai peräti esimerkiksi oikeustieteen professori. Tähän saakka uskottu mies edunvalvojana on laskuttanut palkkionsa lunastettavalta yhtiöltä ja on ilmeisesti kokenut olevansa valvomassa lunastajan etua.

Lakiehdotuksessa Keskuskauppakamari hakee oikeudelta uskotun miehen määräämistä. Tämän lisäksi se valitsee välimiesoikeuden jäsenet. Ehdotuksen mukaan sama taho, joka valitsee välimiesoikeuden jäsenet, valitsisi myös edunvalvojan. Edunvalvoja, KHT, kuuluu myös Keskuskauppakamarin oman valvonnan piiriin. Ehdotuksen perusteella näyttää myös siltä, että välimiehen uudelleenvalinnan todennäköisyys on yli kolminkertainen, ellei hän ole tehnyt korottavaa hintapäätöstä. Vaikka aineisto ei ole kovin suuri, tällaisen epäilyksenkin syntyminen rapauttaa oikeusjärjestelmän uskottavuutta.

On huomattava, että lakiehdotuksen 24.5 §:n mukaan ”keskuskauppakamari valitsee… välimiehiä, joilla on tehtävän vaatima asiantuntemus…”. Edunvalvojalta edellytettävästä asiantuntemuksesta lakiehdotus ei sano mitään. Ilmeisesti se ei ole ollut lakiehdotuksen laatijan mielestä tarpeellista.

Osakeyhtiölakiehdotuksen (18.4 §) uskottu mies valvoo vähemmistöosakkeenomistajien etua, ei pelkästään poissaolevien etua (kuten nykyisen lain mukaan). Uudella muotoilulla on ilmeisesti tarkoitus saada itse asiaansa hoitavat osakkeenomistajat pois osallistumasta lunastusprosessiin tai ainakin peruste sille, ettei lunastajan tarvitsisi korvata heidän kulujaan silloinkaan, kun lunastaja häviää juttunsa. Lunastusmenettelyn kulut koostuvat pääosin (yli 80 %) välimiesten, lunastajan asiamiehen ja edunvalvojan palkkioista. Useimmiten lunastaja ei joudu korvaamaan lunastettavien kuluja lainkaan. Lisäksi on otettava huomioon, että pääsääntöisesti välimieskäytäntöön perustuen lunastaja pystyisi mitoittamaan lunastushintavaatimuksensa oikein niin halutessaan ja välttyisi riskiltä joutua korvaamaan vastaajien kulut. On myös muistettava, että lähtökohtana lunastuksessa on ottaa pakolla vähemmistöosakkaiden osakkeet, jotka eivät olisi halukkaita osakkeistaan luopumaan. Tällöin olisi vähintään kohtuullista, että heillä itsellään olisi mahdollisuus vaikuttaa prosessiin ja olla läsnä itse tai oman asiamiehensä välityksellä niin halutessaan.

Lakiehdotuksen perustelujen mukaan uskotulla miehellä ei ole valitusoikeutta välimiesoikeuden päätöksestä. Lisäksi uskotun miehen palkkion maksaa lunastaja. Tämä lisää entisestään uskotun miehen riippuvuutta lunastajasta. Menettely, jossa Keskuskauppakamari, jonka jäsen lunastaja yleensä on, valitsee välimiehet ja edunvalvojan, joka laskuttaa palkkionsa vielä suoraan lunastajalta, ei ole riippumatonta.

Edunvalvojan valinta tulee saada Osakesäästäjien Keskusliiton tehtäväksi. Edunvalvojan liitto voisi määrätä suoraan tai keskusliittoon voitaisiin perustaa lunastuksia varten erityinen lautakunta. Lautakunta voisi käsitellä myös edunvalvojan palkkion ja määrätä sen lunastajan maksettavaksi. Lakiin tulee lisätä määräys edunvalvojalta edellytettävästä asiantuntemuksesta ja riippumattomuudesta lunastajaan nähden. Edunvalvojalle tulee palauttaa oikeus valittaa välimiesoikeuden päätöksestä. Valittamisen tulee voida tapahtua lunastajan kustannuksella. Myös tässä kohtaa on muistettava, että lunastus on pakkotoimi, jossa osakkeenomistaja menettää osakkeensa vastoin tahtoaan.

Nykyisen käytännön mukaan vuosina 2001 – 2003 maksettavaksi määrätty korko on ollut 5,5 % alkaen vakuuden asettamisesta (kun pörssinoteeraus päättyy) välimiesoikeuden päätöksen lainvoimaiseksi tuloon saakka.

Ehdotuksen mukaan lunastushinnalla maksettaisiin viitekoron suuruinen korko lunastusmenettelyn vireille tulosta päätöksen lainvoimaiseksi tuloon saakka. Ehdotus johtaa koron olennaiseen alentumiseen, tällä hetkellä yli puoleen nykyisin maksetusta korkotasosta. Kun osakkeella olisi edelleen pörssinoteeraus siihen saakka, kunnes välimiesoikeuden päättämä vakuus on asetettu, aiheuttaisi arvopaperimarkkinoilta saatavaa tuottoa selkeästi alhaisempi korko lunastettavan osakkeen hinnan alentumisen ja lunastajalle edullisen tilaisuuden ostaa pörssistä osakkeita lunastusvaatimustaan alemmalla hinnalla.

Koron maksaminen lunastusvaatimuksen esittämishetkestä alkaen on perusteltua, koska sen jälkeen markkinoilla tiedetään, ettei osakkeelle voi enää saada yhtiön parantuneen tuloksentekokyvyn aiheuttamaa kurssinousua tai osinkoa, ellei osakkeesta tulee niin sanottu ”lame duck”. Koron pitää kuitenkin edustaa sitä tuottoa, joka on keskimäärin saatavissa arvopaperisijoituksella pitkällä aikavälillä.

Nykyinenkään korko ei yllä edellä sanotulle tasolle. Koroksi sopisi hyvin viivästyskorko lunastusvaatimuksen esittämispäivänä. Tällöin ei välimiesoikeudessa tarvitsisi riidellä korosta. Korko alittaisi kuitenkin arvopaperimarkkinoilta saatavan tuoton keskimäärin. Lisäksi on huomattava, että lunastaja kokiessaan välimiesmenettelyssä määrättävän koron liian korkeaksi voi koronjuoksun keskeyttää maksamalla lunastettavien osakkeiden omistajien saatavat heti välimiesoikeuden annettua päätöksensä tai jopa aiemmin maksamalla lunastusvaatimuksensa mukaisesti hinnan heti ja mahdollisen lisähinnan ja sille tulevan koron myöhemmin.

Ehdotuksen mukaan korkoa maksettaisiin lunastusmenettelyn vireille tulosta alkaen. Ehdotuksen perusteluissa ei kerrota, mitä pidetään lunastusmenettelyn vireille tulon ajankohtana. Onko se lunastusvaatimuksen esittämiskohta vai välimiehen määräyksen hakukohta? Mikä vastaavasti on vireille tulon ajankohta osakkeenomistajien ollessa vireille panijana; ajankohta, jolloin lunastajalle esitettiin lunastusvaatimus, vai ajankohta, jolloin hakemus välimiehen määräämiseksi tuli Keskuskauppakamarille?

Lunastushinta (OYL 18.5 §)

Lakiehdotuksen mukaan ”käypänä hintana pidetään arvopaperimarkkinalain 6 luvun 7 §:n mukaista hintaa, jollei muuhun ole erityistä syytä.” Tähän saakka sitä on pidetty vähimmäishintana. Asia on testattu KHO:ssa Sophistics Oy:n lunastuksessa sekä Pohjolan Sanomat Oyj:n lunastuksessa. Näissä lunastaja vaati lunastushinnaksi vahvistettavaksi hintaa, joka alitti arvopaperimarkkinalain mukaisen ostotarjoushinnan ja vaikka lunastaja oli onnistunut vaatimallaan lunastushinnalla ostamaan osakkeita.

Ehdotus mitätöi tähänastisen välimieskäytännön, jossa hinta on noussut lunastajan vaatimukseen nähden, kun yhtiön pörssikurssi on viimeisinä kuukausina ennen arvonmäärityspäivää ylittänyt lunastajan hintavaatimuksen, vaikka 12 kuukauden keskihinta ei olekaan. Tämän ehdotuksen soveltaminen tekisi koko välimiesmenettelyn tarpeettomaksi.

Lakiin on tarvetta lisätä maininta, jonka mukaan välimiesoikeuden tulee kiinnittää erityistä huomiota lunastajan tosiasialliseen vaikutusvaltaan lunastettavassa yhtiössä ennen lunastusmenettelyä. Huomioon otettavia seikkoja ovat erityisesti vaikutusvallan kesto, lunastajan ja lunastettavan yhtiön välillä tuona aikana mahdollisesti tehdyt omaisuuserien siirrot ja kaupat sekä lunastajan suhtautuminen osingonjakoon lunastettavassa yhtiössä ottaen huomioon lunastettavan yhtiön osingonjakokelpoiset varat, tuloskehityksen, taserakenteen sekä mahdolliset muut toimet, joilla lunastaja vaikutusvaltaansa käyttäen on saattanut pyrkiä lunastettavan yhtiön osakekannan arvon alentamiseen.

Viime aikoina on esiintynyt lunastustilanteita, joissa lunastaja jollakin muulla nimikkeellä on maksanut suurimmalle tai jollekin suurelle osakkeenomistajalleen suuremman osakekohtaisen hinnan kuin on joutunut maksamaan ostotarjouksessaan tai lunastuksessa muille osakkeenomistajille. Esimerkiksi Partekissa ja AvestaPolaritissa on käynyt näin. Välimiesoikeuden päätöksissä näitä eriä ei ole otettu huomioon lunastushinnassa. Syntynyt käytäntö tarjoaa oivan mahdollisuuden väärinkäytöksille. Laissa pitää selkeästi todeta, että lunastushintaa määrättäessä on otettava huomioon lunastajan mahdollisesti jollekin osakkeenomistajalle maksama lisähinta siitä riippumatta, millä nimikkeellä hinta on maksettu.

Liiketaloustieteessä yrityksen ja osakkeen arvo määritetään käyttäen apukäsitteitä tuottoarvo ja substanssiarvo. Joissakin välimiespäätöksissä on oikein kiinnitetty huomiota siihen, että yrityksen vähimmäisarvo on substanssiarvo: substanssiarvon verran olisi saatavissa, jos yrityksen toiminta lopetettaisiin, velat maksettaisiin pois ja varat jaettaisiin. Substanssiarvoa näin pidetään liiketaloustieteellisessä lähestymistavassa yleisesti yrityksen minimiarvona. Toimivan yrityksen arvo on tätä suurempi: arvo on tulonhankintakyvyssä. On perusteetonta, jos lunastushinta määrätään osakekohtaista substanssia pienemmäksi: osakkeiden kautta omistettua varallisuutta ei tule miltään osin antaa vastikkeettomasti pakkolunastajalle. Laissa tulisi määrätä, että lunastus ei missään oloissa voisi tapahtua osakkeen substanssiarvoa alemmalla hinnalla. Vähintään tämä periaate tulisi todeta lain perusteluissa.

Vastaajien kulut lunastusmenettelyssä

Osakeyhtiölain uudistusehdotuksen perusteluissa (s. 273) todetaan, että asianomaiset vastaavat itse omista kuluistaan. Lakiin on syytä saada erikseen maininta, että hävitessään juttunsa lunastajan tulee määrätä maksamaan täysimääräisesti vastaajien kulut, jos ne eivät ole ilmeisen perusteettomat. Jos asia on ollut oikeudellisesti epäselvä niin, että hävinneellä asianosaisella on perusteltu syy osallistua oikeudenkäyntiin, tulee välimiesoikeuden määrätä lunastaja korvaamaan ainakin osa vastaajien kuluista. Samoin silloin, kun lunastaja on lakiin ja oikeuskäytäntöön perustumattomilla vaatimuksillaan ja perusteluillaan aiheuttanut vastaajille ylimääräisiä kuluja, velvoitettakoon maksamaan näin aiheuttamansa kulut, vaikka muutoin voittaisikin kanteensa.

Välimiesten valinta

Lakiin on syytä saada erikseen maininta siitä, että asiantuntemuksen lisäksi valinnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota välimiesten esteettömyyteen. Lisäksi Osakesäästäjien Keskusliiton tulisi saada oikeus nimetä yksi tai useampia jäseniä Keskuskauppakamarin välimieslautakuntaan niiltä osin, kuin päätetään lunastusasiaa käsittelevän välimiesoikeuden jäsenistä. Vielä parempi olisi, jos välimiesten valinta siirrettäisiin jonkun muun lunastajasta riippumattoman elimen tehtäväksi.

Osakelajien yhdistäminen

Viimeisen kymmenen vuoden aikana pörssiyhtiöissä on tehty noin 15 osakelajien yhdistämistä siten, että äänivaltainen osakesarja on muunnettu normaalin äänivallan omaavaksi osakkeeksi. Kaikissa yhtiöissä, joissa molemmat sarjat ovat olleet noteerattuja, yhdistäminen on tehty suhteessa 1:1, koska pörssinoteerauksissakaan ei ole hintaeroa. Sen sijaan yhtiöissä, joissa äänivaltainen osake ei ole ollut noteerattu, on maksettu preemiota 20 – 50 %. Äänivaltaisen osakkeenomistajan osuutta yhtiön varallisuuteen ja osinkoon on siis korotettu.

Edellä sanottu menettelytapa on ollut mahdollinen, kun äänivaltaisen sarjan omistajat ovat omistaneet riittävän määrän myös jäljelle jäävän osakesarjan yhtiökokouksessa edustettuna olleista osakkeista ja ovat voineet näin äänestää itse itselleen perusteetonta etuutta. Päätökseen ei ole vaadittu jäljelle jäävän osakesarjan kaikkien omistajien suostumusta, vaikka heidän oikeuttaan yhtiön varallisuuteen ja voitonjakoon on vähennetty suhteessa äänivaltaisen osakesarjan omistajiin.

Hallituksen esityksessä 1992/318 (s. 39) todetaan: ”Niiden osakkeiden, joilla ei käydä julkista kauppaa, lunastusvastiketta määritettäessä on verratta niihin liittyviä oikeuksia julkisen kaupankäynnin kohteena olevien osakkeiden vastaaviin oikeuksiin. Erot voivat koskea taloudellisia oikeuksia, kuten osinko-oikeutta tai hallinnoimisoikeuksia, kuten äänivaltaa. Silloin, kun oikeudet ovat yhtenevät, saman lunastusvastikkeen tarjoaminen on perusteltu.”

Rahoitustarkastus on antanut samansisältöisen ohjeen 204.1/14.1.1994. Uudessa osakeyhtiölaissa olisi syytä olla ohjeistus siitä, millä perusteilla preemiota voidaan maksaa osakesarjoja yhdistettäessä ja voidaanko toisen osakelajin omistajien suhteellista osuutta yhtiön varallisuuteen vähentää ilman, että kaikki osakkeenomistajat antavat siihen suostumuksensa. Tämän jälkeen sijoittaja voi etukäteen tietää sijoituspäätöstä tehdessään, voidaanko mahdollisesti hänen valitsemassaan sijoituskohteessa häneltä lupaa kysymättä hänen osuuttaan yhtiön varallisuuteen jakaa toisen osakesarjan omistajien eduksi.

Varojen jako

Lakiehdotuksen 13:2 §:ssä varojen jakoa rajoittaisi yhtiön tai konsernin uhkaava maksukyvyttömyys. Laissa ei määritellä maksukyvyttömyyttä. Saman luvun 8 §:n mukaan yhtiöjärjestyksestä voidaan poistaa oikeus niin sanottuun vähemmistöosinkoon.

Nämä molemmat kohdat tarjoavat yhtiön koko osakekantaa tavoittelevalle äänienemmistön yhtiökokouksessa omaavalle osapuolelle oivan keinon osingonjaon estämiseen ja pörssikurssin alasajoon sekä vähemmistön näännyttämiseen.

Nykyisessä laissa olevat osingonjakoa koskevat määräykset ovat toimivat ja estävät yhtiön varallisuusaseman vaarantavan osingonjaon. Lisäksi ei ole tiedossa yhtään tapausta, joissa oikeutta vähimmäisosinkoon olisi käytetty väärin. Muutosehdotukselle ei ole mitään tarvetta. Voi vain ihmetellä, kenen vaatimuksista ja intresseistä muutos on sisällytetty lakiehdotukseen.

Myös sekä hallituksen jäsenten että tilintarkastajien vastuukysymysten kannalta on epätyydyttävää, ellei osingonjaon mahdollistava peruste ole selkeä, kuten nykyinen jaettavissa olevan vapaan oman pääoman määrä vahvistetussa taseessa. Jo nykyisen osakeyhtiölain pohjalta on selvää, että hallituksella on huolellisuusvelvoite muun muassa toimimisesta niin, ettei hallitus tahallaan vaaranna yhtiön taloudellista asemaa. Kun osingon jakaminen olisi vielä mahdollista muulloinkin kuin tilinpäätöksen yhteydessä, vastuukysymykset, tilintarkastajan lausunnot yms. on ehdotettu säädeltäväksi epämääräisellä tavalla. Ongelmaksi saattavat syntyä joko vastuukysymykset tai se, ettei uudessa tilanteessa kukaan kantaisi tosiasiallista vastuuta.

Vaikutusvallan väärinkäyttö (23 luku)

Vaikutusvallan väärinkäyttöä ei ole sanktioitu riittävästi. Vaikutusvaltaansa väärinkäyttänyt osapuoli pääsee menettelyn riitauttaneesta osapuolesta eroon lunastamalla hänen osakkeensa. Lain valmisteluaineiston mukaan (s. 267): ”huomioidaan osakkeenomistajan tosiasiallinen mahdollisuus vastiketta vastaan luovuttaa osakkeensa. Tämän tulee tietenkin olla osakkeenomistajan pääsääntöinen keino realisoida osakkeen taloudellinen arvo.” Ehdotus merkitsee, että osakkeen ollessa noteerattu, tulee vaikutusvallan väärinkäyttöön tyytymättömän osakkeenomistajan myydä osakkeensa ja vallan väärinkäytöllä aikaansaada taloudelliset edut jäävät väärinkäyttäjälle; näin käy ainakin, jos kyseessä on kertatapaus, jolle ei ole tiedossa jatkoa.

Täytäntöönpanokiellolle vaadittava vakuus (21:4 §)Yhtiökokouksen tai yhtiökokouksen hallitukselle antaman valtuutuksen nojalla tekemän pätemättömän päätöksen täytäntöönpanokiellon saamiseksi hakijan tulee asettaa ulosottomiehelle vakuus. Vakuuden tulee vastata sitä vahinkoa, joka kiellosta yhtiölle voi syntyä.

Pätemätön päätös voi olla esimerkiksi päätös, joka on tehty ilman lain tai yhtiöjärjestyksen edellyttämää osakkeenomistajan suostumusta.

Laki ei sano tämän enempää siitä, miten sellaisen vahingon määrä määritetään, joka yhtiölle voi syntyä. Kun vakuuden määrä jouduttaisiin määräämään nopeasti, se yhtiön laskelmiin perustuen olisi ylimitoitettu.

Tällä vakuuden vaatimuksella mahdollistetaan käytännössä osakkeenomistajien oikeuksien rikkominen. Pätemättömällä päätöksellä saatavan hyödyn kasvaessa kasvaa myös vaadittava vakuus. Mitä suurempi pätemättömällä päätöksellä hankittava etu on, sitä todennäköisemmin se menee läpi ilman tuomioistuimen käsittelyä. Vain varakkaalla on vakuuteen varaa ja vakuusvaatimuksen ollessa riittävän suuri varaa ja riskinottohalua ei ole kenelläkään hakea päätöksen täytäntöönpanokieltoa. Oikeuksiaan vaativat osakkeenomistajathan voivat 23.1 §:n mukaisesti myydä osakkeensa pörssissä pätemättömällä päätöksellä saadun hyödyn jäädessä voimaan.

Lakiehdotus edistää selkeästi vahvemman oikeutta, eikä pätemättömän päätöksen estämiseen jää todellisia keinoja. Yhtiökokouksen äänienemmistön omistava osapuoli voi käyttää enemmistövaltaansa omaksi edukseen, jos vain on harrastusta ja vilpillistä mieltä. Tällaisen mahdollisuuden säätäminen osakeyhtiölakiin on vastoin kaikkia oikeudellisia periaatteita.

Muusta vähemmistön oikeusturvasta

Lakiehdotuksesta ehdotetaan poistettavaksi yksittäisen osakkeenomistajan oikeus saada korvausta yhtiölle aiheutetusta vahingosta. Samoin ehdotetaan poistettavaksi määräenemmistön oikeus ajaa vahingonkorvauskannetta yhtiön lukuun.

Jos yksittäinen osakkeenomistaja ajaa vahingonkorvauskannetta esimerkiksi yhtiön hallitusta vastaan, mahdollinen vahingonkorvaus tulee yhtiölle. Oikeudenkäynnin koko riski on asian riitauttaneella, mutta välittömästä tuotosta riitauttaja ei voittaessaankaan saisi mitään.

Tehty lakiehdotus ei anna vähemmistölle mitään suojaa vallan väärinkäyttöä vastaan. Näissä tilanteissa vallan väärinkäyttäjä voi vedota siihen, että vähemmistö voi myydä osakkeensa. Jos noteerausta ei ole, vallan väärinkäyttäjä voi joutua lunastamaan riitauttaneen osapuolen osakkeet vallan väärinkäytöllä saadun taloudellisen hyödyn jäädessä kuitenkin väärinkäyttäjän haltuun. Myös tämä ehdotus on vastoin kaikkia oikeudellisia periaatteita.

Yhtiökokouksen hallitukselle antama osakeantivaltuutus (9 luku)

Yhtiökokouksen hallitukselle antaman osakeantivaltuutuksen voimassaoloaikaa ehdotetaan pidennettäväksi nykyisestä yhdestä vuodesta viiteen vuoteen. Ehdotettu aika on liian pitkä. Se tarjoaa tarpeettoman väärinkäytösmahdollisuuden. Lakiehdotukseen ei sisälly nykyiseen tapaan kieltoa annin suuntaamisesta yhtiön lähipiirille. Kielto on edelleen tarpeellinen. Kiellon puuttuminen tarjoaa väärinkäytön mahdollisuuksia.

Kiellon annin suuntaamisesta yhtiön lähipiirille tulisi olla jossain muodossa voimassa myös yhtiökokouksen päättämän suunnatun annin osalta. Nykyisen lain aikana suunnattua antia on käytetty enemmistöomistajan hyväksi, jotta enemmistöomistaja on päässyt lisäämään omistusosuuttaan joutumatta ostamaan osakkeita pörssistä, jolloin kurssitaso olisi noussut.

Yhtiöjärjestyksen välimiespykälä (24:3 §)

Eräiden yhtiöiden yhtiöjärjestyksen mukaan muun muassa osakkeenomistajan, yhtiön johdon ja hallituksen sekä osakkeenomistajien väliset riidat päätetään välimiesoikeudessa. Yhtiöjärjestyksessä oleva välimiespykälä eliminoi yksittäisen pienomistajan oikeusturvan. Laki välimiesmenettelystä 46 §:n mukaan asianosaiset ovat yhteisvastuullisesti velvolliset suorittamaan välimiesoikeuden jäsenten palkkiot. Voittaessaankin asiansa pienomistajalle voi koitua kustannuksia, jotka saattavat ylittää hänen intressinsä. Lisäksi välimiesoikeuden päätöksestä ei ole valitusoikeutta.

Välimiespykälän avulla yhtiön johto, hallitus ja enemmistöosakkeenomistaja ovat immuuneja pienomistajien vaatimukselle.

Lakiehdotuksen 24:3 §:ään tulisi saada lisäys, jonka mukaan välimiessäännöstä ei sovelleta osakkeenomistajaan, jonka omistusosuus yhtiön osakkeista on alle 1/1000 koko osakekannasta. Tällöin osakkeenomistajan ollessa yhtiön, sen toimielimen, tilintarkastajan tai toista osakkeenomistajaa koskevan riidan osapuoli, asiaa ei käsitellä välimiesoikeudessa, ellei kyseessä oleva osakkeenomistaja sitä itse vaadi tai sovi niin riitaosapuolensa kanssa.

Ryhmäkanne ja muut oikeusturvakeinot

Koska osakeyhtiölain uudistusehdotus pyrkii yksipuolisesti vain vahvistamaan yhtiön johdon ja enemmistöomistajan asemaa muiden omistajien oikeusturvan käytännössä heikentyessä, tulisi harkita ryhmäkanteen tarpeellisuutta osakeyhtiölaissa.

Hyvä keino estää törkeimmät osakeyhtiölain loukkaukset olisi tehdä niistä yleisen syyttäjän alaisia. Tällöin pienomistaja voisi saada oikeutensa toteutettua tekemällä tutkintapyynnön poliisille.

Hallintoneuvosto

Lakiehdotus supistaa hallintoneuvoston toimivaltaa siinä määrin, että hallintoneuvoston säilyttäminen osakeyhtiölaissa ei ole enää perusteltua.

Vastuuvapaudesta päättäminen

Lakiehdotuksen mukaan yhtiökokouksessa ei enää päätetä vastuuvapaudesta lainkaan. Ehkä vastuuvapaudesta päätettäessä osakkeenomistajat ovat olleet liian kriittisiä. Ehdotuksen toteutuessa tästä keskustelusta päästäisiin. Tällainen on väärä signaali sekä yrityksistä että koko talouselämästä. Ehdotuksella ei lisätä, vaan vähennetään, yleistä luottamusta sekä talouselämään. Sellaista lainsäädäntöä ei tule luoda.

Kanneoikeuden vanhentuminen lunastuksen johdosta

Nykyisen oikeuskäytännön vallitessa osakkeenomistaja menettää asianomaisoikeutensa riidassa, joka on aloitettu ennen lunastusta, jos osakkeenomistaja menettää osakkeensa ns. pakkolunastuksen johdosta. Laissa pitää selkeästi todeta, että osakkeenomistajan ollessa kantajana mukana riidassa, joka on pantu vireille ennen lunastusta, osakkeenomistaja ei menetä asianosaisoikeuttaan, vaikka hänen osakkeensa lunastetaan asian ollessa vielä kesken tuomioistuimessa.

Oikeudenkäyntikuluista

Laissa on syytä erikseen mainita, että osapuolten taloudellisten edellytysten ollessa erilaiset ja/tai asian ollessa epäselvä ja/tai vailla selkeää lain määräystä tai oikeuskäytäntöä ei taloudellisesti heikompaa osapuolta tule tuomita maksamaan yhtiön kuluja.

Rahoitustarkastuksen toimivallasta

Viime vuosina on ollut useita arvopaperimarkkinalain mukaisia ostotarjouksia, joiden tarjousesitteeseen Rahoitustarkastus on liittänyt eriävän näkemyksensä koskien hinnan määritystä. Rahoitustarkastuksen näkemys on jäänyt vain mielipiteen ilmaukseksi. Ostotarjous on toteutettu ottamatta huomioon sitä millään tavoin edes välimiesoikeuden päätöksessä. Rahoitustarkastukselle tulisi antaa aina mahdollisuus pysäyttää ostotarjousprosessi ja oikeus viedä asia tarvittaessa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Rahoitustarkastuksen hampaattomuus lunastustilanteessa syö perusteetta Rahoitustarkastuksen arvovaltaa.

Tilinpäätössäännöt

Osakeyhtiölaissa on esteitä IAS-standardien toteuttamiseen Suomessa. Nämä esteet tulee kumota. Tämä toimenpide tulee suorittaa nopeasti riippumatta uuden osakeyhtiölain säätämisaikataulusta. Pörssiyhtiöiden tulee voida kaikilta osin laatia IAS-tilinpäätös viimeistään vuodelta 2004. Tätä varten tarkoituksenmukaista olisi myös määrätä, että apporttiomaisuus on arvostettava aina käyvän arvonsa mukaisesti. Tämä vastaisi kansainvälistä tilinpäätöskäytäntöä ja poistaisi spekulaatioita tilinpäätöksen yhteydestä.

Tilintarkastus

Mietinnössä ehdotetaan tilintarkastuspakon poistamista pienimmiltä osakeyhtiöiltä. Koska osakeyhtiössä omistajien vastuu on rajoitettu, yleinen etu vaatii tilintarkastuspakon säilyttämistä kaikissa osakeyhtiöissä.

Kun kirjanpitolakia on ehdotettu kehitettäväksi niin, että tilikaudelta tulisi laatia sekä tilinpäätös että toimintakertomus, tilintarkastuksen kohdetta koskevaa säännöstä tulisi muuttaa niin, että tilintarkastuksen kohteena olisi muun muassa tilinpäätös ja toimintakertomus siltä osin, että se ei ole ristiriidassa tilinpäätöksen kanssa. Kun toimintakertomuksessa kirjanpitolakiin tehdyn muutosehdotuksen mukaan voidaan esittää myös monia IAS-standardeista ja Euroopan yhteisöjen direktiiveistä riippumattomia seikkoja, olisi tarpeen rajoittaa, että nämä eivät tule tilintarkastuksen kohteeksi. Tällä tavoin vältyttäisiin tilintarkastuksen hinnan korottamisesta erilaisten henkilöstö-, ympäristö- yms. tietojen osalta, joiden julkaiseminen toimintakertomuksessa saattaa olla hyvinkin tarpeen, mutta joiden tarkastaminen tilintarkastusprosessia soveltaen saattaisi muodostua perusteettoman kalliiksi.

Arvonkorotusrahasto

Arvonkorotusrahastoa esitetään jakokelpoiseksi. Ehdotus ei ole Euroopan yhteisöjen neljännen yhtiöoikeudellisen direktiivin mukainen. Näin ollen arvonkorotusrahastoa ei tule säätää jakokelpoiseksi.

IAS-standardeja soveltavat voivat aikaansaada samat seuraukset kuin arvonkorotuksella uudelleen arvostamisella. Jos uudelleenarvostamisesta syntyvä rahasto säädetään jakokelpoiseksi, arvonkorotusrahaston osalta ei synny erityistä ongelmaa. Kun lisäksi arvonkorotuskohteet on tarkoitettu yrityksen pitkäaikaiseen tai määräämättömään omistukseen. Myös taloudellisesti on vaikea perustella sitä, että sellaisen omaisuuden arvonnousu, jota ei ole tarkoitettukaan myytäväksi, olisi jaettavissa.

Verotus

Ehdotettujen säännösten verovaikutuksia on selvitetty täysin riittämättömästi. Suomessa kirjanpidolla, verotuksella ja yhteisölainsäädännöllä on paljon riippuvuuksia. Esimerkiksi jaettavissa olevaa omaa pääomaa koskevien säännösten tulee olla yhteensopivat voitonjakoa ja muuta oman pääoma käyttöä koskevien säännösten kanssa. Osakeyhtiölakiin ei tule tehdä sellaisia muutoksia, joiden osalta ei ole kartoitettu, minkälaisia muutoksia ne mahdollisesti aiheuttaisivat verolainsäädäntöön. Tältä osin suunnittelun kohteena tulee olla kokonaisuus eikä yksi tiukasti yhteen sitoutuvista laeista kerralla.

Omistus salaiseksi?

Työryhmä ehdottaa, että osake- ja osakkuusluetteloiden julkisuutta rajoitettaisiin. Julkisessa osakeyhtiössä julkisuus koskisi vain sellaisia omistuksia, jotka tuottavat enemmän kuin 1/1000:n kaikista äänistä. Tiedot olisivat kuitenkin aina viranomaisten saatavilla.

Ehdotus on monella tavalla ongelmallinen. Se on vastoin yhteiskunnassa yleistä avoimuuden pyrkimystä. Osakesäästämisessä on kysymys useiden tahojen yhdessä omistamasta yhtiöstä. Jokaisen tulee voida varmistaa niin pitkälle, kuin se Suomen lainsäädännöllisin keinoin on mahdollista, kenen kanssa loppujen lopuksi ovat tekemisissä. Pörssiyhtiöiden kohdalla ehdotuksen toteutuminen estäisi lehdistöltä ja suurelta yleisöltä sisäpiirin omistusten ja kaupankäynnin seuraamisen. Tällä voi olla merkittävä vaikutus väärinkäytösten lisäämiseen. Viranomaisten valvontaresurssit pienten kauppojen osalta ovat rajalliset. Hyvänä pelotteena väärinkäytöksiä vastaan on mahdollisuus, että tieto julkisuutensa takia joka tapauksessa tulee esille. Ne sisäpiiririkkomukset ja –rikokset, jotka ovat tulleet ilmi, ovat kaikki koskeneet pienempää kuin 1/1000 yhtiöstä (joka raja pörssiyhtiöön sovellettuna on tavattoman suuri). Onko tällaisten tahojen tekemien rikkomusten esille tulo koettu sellaiseksi, joka tulisi lainsäädännöllisin toimenpitein estää? Tällainen tavoite ja menettely ei sovi tasa-arvoisuus ja luotettavuusajatteluun.

Toimialan ilmoittaminen

Työryhmä ehdottaa säädettäväksi minimiyhtiöjärjestyksen. Suppeassa yhtiöjärjestyksessä voitaisiin jättää määrittelemättä yrityksen toimiala. Lakiasiainjohtaja Maria Hanski epäilee lausumassaan yleistoimialakehityksen olevan negatiivista muun muassa toiminimi- ja tavaramerkkisuojaa ajatellen. On myös epäiltävissä, että toimialan puuttuminen saattaa johtaa muuttuneiden olosuhteiden myötä riitoihin osakkeenomistajien kesken: mitä yhdessä oli tarkoitus tehdä, mihin yhtiön rahaa saa käyttää? Myös osakesäästämiseen saattaa liittyä pääomasijoitustoiminnan kaltaista sijoittamista pörssin ulkopuolisiin, pieniinkin yhtiöihin. Toimialan ilmoittamatta jättäminen lisää vaaroja tällaisessa sijoitustoiminnassa ja vaatii kalliiden ja tulkinnanvaraisten osakassopimusten tekemistä sellaisella alueella, josta tähän saakka on vältytty turvaavan lainsäädännön avulla.

Pääomasijoituspuolella on muutoinkin käyty keskustelua siitä, että jos sijoittajan suoja puretaan Suomen osakeyhtiölaista ehdotetulla tavalla, olisiko mahdollista ruveta viittaamaan sopimuksissa jonkun puitteiltaan turvallisemman maan lainsäädäntöön. Tällaisen kehityksen provosoiminen on yleisen edun vastaista. Se vähentää suomalaisten yhtiöiden ja rahoitusmarkkinoiden uskottavuutta. Suurin osa kuitenkin haluaa menetellä lainsäädännön mukaisesti; näiden asemaa ei tule heikentää työryhmän ehdottamalla tavalla.

Helsingissä 26.9.2003

OSAKESÄÄSTÄJIEN KESKUSLIITTO RY.

Jarmo Leppiniemi
puheenjohtaja