Kärkihankkeet
Osakesäästäjien kärkihankkeet ovat pitkäjänteisiä aloitteita ja linjauksia, joilla edistämme yksityissijoittajien asemaa ja kotimaista omistajuutta Suomessa. Kärkihankkeet muodostavat strategisen perustan Osakesäästäjien edunvalvonnalle. Niihin liittyvä vaikuttamistyö näkyy käytännössä esimerkiksi lausuntoina, kannanottoina ja aloitteina sijoittamiseen ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä.
Kärkihankkeet ohjaavat vaikuttamis- ja edunvalvontatyötämme sekä sijoittamiseen, verotukseen ja omistamiseen liittyviä kannanottoja.
Veromanifesti
Veromanifesti kokoaa Osakesäästäjien keskeiset linjaukset sijoittamisen verotuksen kehittämisestä. Tavoitteena on verotuksen tasapuolisuus,
ennakoitavuus ja sijoittamiseen kannustava toimintaympäristö, joka tukee pitkäjänteistä vaurastumista ja kansankapitalismin kehittymistä.
Veromanifesti toimii perustana Osakesäästäjien verotukseen liittyville lausunnoille ja vaikuttamistyölle.
Kansalaissalkku
Kansalaissalkku on Osakesäästäjien proaktiivinen aloite, jonka tavoitteena on tarjota kaikille vastasyntyneille yhdenvertainen lähtökohta omistajuuteen ja sijoittamiseen.
Aloite tukee talousosaamisen kehittymistä, pitkäjänteistä säästämistä ja omistajuuden vahvistumista sukupolvien yli.
Tutustu Kansalaissalkku-aloitteeseen (PDF)
